Volvon innovatiiviset jatkuvat kaukovalot

Volvon innovatiiviset jatkuvat kaukovalot tekevät pimeällä ajamisesta turvallisempaa ja mukavampaa

27.2.2013 9:00:00

Geneven autonäyttelyssä esiteltäviin uusiin Volvo S60-, V60- ja XC60-malleihin on saatavana uusi innovaatio, joka tekee pimeällä ajamisesta turvallisempaa ja mukavampaa. Uuden kaukovalojen aktiivisen ohjausjärjestelmän ansiosta kaukovaloja voi käyttää jatkuvasti, sillä sen nerokas mekanismi estää vastaantulevien kuljettajien häikäistymisen. Volvo esittelee Genevessä järjestettävässä lehdistötilaisuudessa myös uutta törmäyksenestotekniikkaa.

 

Pimeällä ajaminen luo kuljettajille haastavat olosuhteet ympäri maailmaa.
- Tavoitteemme uuden kaukovalojen aktiivisen ohjaustekniikan kanssa on parantaa näkyvyyttä pimeällä ajettaessa. Järjestelmän ansiosta kaukovaloja voi käyttää jatkuvasti, eikä kuljettajan tarvitse vaihtaa lähivaloihin, kun hän kohtaa muita ajoneuvoja, kertoo Volvon turvallisuuskeskuksen asiantuntija Lotta Jakobsson.

 

Helpompi havaita suojaamattomat tielläliikkujat
Kaukovalojen aktiivisen ohjauksen suurin etu on, että kaukovalo valaisee edelleen varjostetun alueen ulkopuolella olevan ympäristön. Tämä parantaa kuljettajan mahdollisuuksia havaita tien varrella olevia kohteita, kuten pysäköityjä autoja, suojaamattomia tielläliikkujia ja eläimiä.
- Tekniikka tekee pimeällä ajamisesta mukavampaa ja turvallisempaa. Se helpottaa myös ajamiseen keskittymistä ja on erinomainen esimerkki ihmiskeskeisestä lähestymistavastamme. Painotamme ominaisuuksia, joita asiakkaat aidosti arvostavat, Lotta Jakobsson sanoo.

 

Nerokas varjostusmekanismi
Kun autoa lähestyy vastaantuleva ajoneuvo tai kuljettaja saavuttaa toisen ajoneuvon takaapäin, järjestelmä auttaa torjumaan toisen kuljettajan häikäistymistä varjostamalla valokeilaa tarpeen mukaan.
Kaukovalojen aktiivinen ohjausjärjestelmä käyttää kameraa, jota hyödynnetään myös muissa havaitsemisjärjestelmissä ja automaattisissa jarrutusjärjestelmissä. Kamera sijaitsee taustapeilin vieressä tuulilasin yläosassa, ja se tunnistaa toisen ajoneuvon sekä alueen, joka täytyy varjostaa. Tekniikka on riittävän tarkka rajaamaan valitun kohteen 1,5 asteen marginaalilla.
Ohjausyksikkö välittää tiedot nerokkaalle heijastinmoduulimekanismille, joka on integroitu ajovaloon.
Erikokoisilla metallikappaleilla varustettu pieni sylinteri mahdollistaa tarpeen mukaan säädettävän valokeilan varjostuksen.
Kaukovalojen aktiivinen ohjaus toimii myös moottoripyörien kohdalla, ja se käyttää Xenon-valoja. Tekniikka toimii nopeudesta 15 km/h alkaen. Se on saatavilla Volvo S60-, V60- ja XC60-malleihin keväällä 2013. (katso video)

 

Uusi maailman ensi-ilta Genevessä
Volvo esittelee vuoden 2013 Geneven autonäyttelyn ensimmäisenä lehdistöpäivänä järjestettävässä lehdistötilaisuudessa uuden turvallisuusinnovaation.
- Olemme parantaneet törmäyksenestotekniikkaamme entisestään, ja Genevessä esittelemme seuraavan mullistavan askeleen tällä saralla. Olemme autoturvallisuuden johtajana pienentäneet loukkaantumisriskiä uusissa automalleissamme yli 50 prosentilla vuodesta 2000. Esittelemällä jatkuvasti uusia ennaltaehkäiseviä ja suojaavia järjestelmiä etenemme tasaisesti kohti visiotamme, jonka mukaan kukaan ei menehdy tai loukkaannu vakavasti uudessa Volvo-autossa vuonna 2020, Lotta Jakobsson kertoo.

 

Nopeita uudistuksia
Volvo-malliston kuusi uudistettua autoa – Volvo S60, V60 (myös V60 Plug-in Hybrid), XC60, V70, XC70 ja S80 – ovat näytteillä Genevessä.
- Tämä on paras osoitus yhtiömme ja merkkimme nopeasta uudistumiskyvystä. Kaikki mallistomme autot ovat uudistuneet viime vuoden Geneven autonäyttelyn jälkeen. Ainoa poikkeus on XC90, josta esitellään täysin uusi versio vuoden 2014 loppupuolella, kertoo Volvon markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelun varajohtaja Doug Speck.