Ajankohtaista
  • Suomalaisamatöörit Volvo Tour-kisaan

    19.1.2012

    Viime vuoden Euroopan Tourin voittajille tarkoitetussa Volvo Golf Champions -kisassa ei nähdä suomalaisammattilaisia. Sen sijaan kaksi amatööriä, Jerry Brown ja Olli-Pekka Miettinen.

     

    Golfin klubipelaajille tarkoitettu Volvo World Golf Challenge -kilpailukiertueen maailmanfinaali päättyi Fancourtissa, Etelä-Afrikassa torstaina. Volvon tarjoama bonuspalkinto kilpailun 18. parhaalle on golfin ainutlaatuinen huippuelämys – yhden kierroksen peli Volvon sponsoroimassa tourkisassa, ammattilaisten kanssa.

     

    Jerry Brown ja Olli-Pekka Miettinen varmistivat käytännössä paikkansa "Playing with the pro´s"-kilpailuun hyvällä pelillä klubipelaajien maailmanfinaalin ensimmäisellä kierroksella. Brown johti finaalia ensimmäisen päivän jälkeen ja myös Miettisellä oli mahdollisuus voittoon saakka, lähtiessään toiselle kierrokselle viidenneltä sijalta. Molemmilta toinen päivä sujui kuitenkin heikommin kuin avauspäivä.

     

    - Peli kulki hyvin, mutta keskivaiheella pelasin putkeen monta huonoa lyöntiä ja reikää, sanoo Brown.

     

    Kahdeksan reiän jälkeen tasoituksella 3 pelaava Brown oli tasoituksensa vauhdissa, tehtyään 16 pistettä, mutta reiät 9-13 antoivat yhteensä ainoastaan kaksi pistettä. Epäonnistuneet lähestysmiset, keskittymisen herpaantuminen lähipelissä ja yksi kentän rajojen ulkopuolelle lyöty avaus pudotti Brownin kärkipaikalta. Loppu kulki taas hyvin ja Brownin saldoksi jäi 69 pistettä (40+29) kahdelta päivältä.

     

    Avauksillaan ja lähestymisellään Miettinen petasi itselleen hyvät pisteenteko mahdollisuudet, mutta putti ei kerta kaikkiaan kulkenut kovilla ja nopeilla griineillä.

     

    - Missasin metrin mittaisia putteja aivan liian useasti, sanoi Miettinen.

     

    Brown ylsi lopputulokissa hienosti neljänneksi  Fancourtin Montagu-kentällä pelatussa kisassa. Italian Johannes Zelger (tasoitus 24) vei voiton 80 pisteellä (39+81) ennen Itävallan Henning Frechiä, 75 pistettä (39+36). Myös Miettinen sijoittui hyvin, oltuaan 55 finalistin joukossa sijalla 76 pistettä (37+29).

     

    Molemmille suomalaisille jäi loistava maku kisasta. Tavoitteena oli tsempata paikka perjantain Volvo Golf Champions –kisaan ammattilaisten kanssa ja unelma toteutui. Perjantaina Brown muodostaa joukkueen kanssa, kun Miettinen vuorostaan saa seurata lähietäisyydeltä peliä. Pelaaminen tv-kameroiden ja miljoonien ihmisten edessä voi pistää jonkun verran perhosia liikkeelle vatsassa ja Etelä-Afrikan ykköseksi rankattu – ja vaikea – Links-kenttä lisää haastetta.

     

    Yhteensä 1.047 pelaajaa osallistui viime kesän Volvo World Golf Challenge –kilpailusarjaan Suomessa. Kansallisen finaalin jälkeen Brown ja Miettinen lunastivat paikkansa maailmanfinaaliin, jossa kilpaili 55 pelaajaa 24 maasta.

    Viime vuoden Euroopan Tourin voittajille tarkoitetussa Volvo Golf Champions -kisassa ei nähdä suomalaisammattilaisia. Sen sijaan kaksi amatööriä, Jerry Brown ja Olli-Pekka Miettinen.
    Takaisin