Ajankohtaista
  • Kansainväliset testitulokset vahvistavat Volvon johtavan aseman turvallisuudessa

    9.1.2014

    Volvo Car Group etenee vahvasti kohti visiotaan, jonka mukaan vuonna 2020 kukaan ei menehtyisi tai loukkaantuisi vakavasti uudessa Volvo-autossa. Vuonna 2013 huipputulokset puolueettomilta tutkimusinstituuteilta eri puolilta maailmaa vahvistivat, että Volvo on yhä huipulla, kun kyse on ajoneuvoturvallisuudesta.

     

    Viimeisin testitulos on IIHS:n myöntämä Top Safety Pick+ -arvosana Volvo S80 -mallille USA:ssa. Lisäksi vuonna 2013 automaattijarrutusjärjestelmällä varustettujen Volvo-autojen myynti ylitti miljoonan kappaleen rajapyykin.

     

    - Kokonaisuutena tarkasteltuna kaikki huipputulokset kuluneelta vuodelta korostavat johtavaa asemaamme ajoneuvoturvallisuudessa. Olemme erittäin ylpeitä voidessamme tarjota asiakkaillemme maailman turvallisimpiin kuuluvia autoja, kertoo Volvon turvallisuuskonsultti Thomas Broberg.

     

    Volvo S60, XC60 ja XC90 ovat saaneet vuoden 2013 Top Safety Pick+ -arvosanan sen jälkeen, kun IIHS laajensi testiohjelmaansa ottamalla mukaan viiston etutörmäyksen vuonna 2012.

     

    S80:n Top Safety Pick+ -tuloksiin sisältyy hyvä suoritus viistossa etutörmäystestissä, joka toistaa tilanteen, jossa auton etukulma osuu toiseen ajoneuvoon tai esteeseen, kuten puuhun tai pylvääseen. Kyseessä on erittäin vakava onnettomuustilanne. Testissä 25 prosenttia kuljettajan puolen etukulmasta osuu 1,5 metriä korkeaan muuriin nopeudella 64 km/h.

     

    - Turvakehikkomme sisältää vahvan rakenteen, jossa on käytetty eri teräslaatuja. IIHS:n uusi testiohjelma vahvistaa patentoidun ratkaisumme erinomaisen kolariturvallisuuden. Vastaavia teräslaatujen seoksia käytetään kaikissa nykyisissä Volvo-malleissa, ja tekniikkaa kehitetään edelleen tulevissa autoissamme, jotka perustuvat skaalautuvaan alustarakenteeseen, Thomas Broberg sanoo.

     

    Vuoden 2014 IIHS-arvostelu sisältää myös törmäyksenestojärjestelmät

     

    IIHS laajensi vuonna 2013 järjestelmäänsä ottamalla mukaan uuden testiohjelman, joka arvioi etutörmäyksen estojärjestelmien suorituskykyä. City Safety -järjestelmällä sekä törmäysvaroittimella, automaattisella täysjarrutuksella ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden havaitsemistoiminnolla varustetut Volvo S60-, XC60- ja S80-mallit saivat erinomaisen ”Superior”-arvosanan uudessa testissä.

     

    Törmäyksen estojärjestelmien arviointi on nyt sisällytetty vuoden 2014 IIHS Top Safety Pick+ -arvosteluun. Tämä tarkoittaa sitä, että Volvo S60, XC60 ja S80 kuuluvat niihin automalleihin, jotka saavat vuoden 2014 Top Safety Pick+ -arvosanan tämän laajennetun arvostelun perusteella.

     

    Huipputulos Volvon automaattijarrutusjärjestelmille uudessa Euro NCAP -testissä

     

    Euro NCAP on ottanut käyttöön testiohjelman, joka käsittää automaattijarrutustekniikat. Itsenäisen hätäjarrutuksen (AEB) testit keskittyvät järjestelmän suorituskykyyn ja sisältävät autojen välisen peräänajotilanteen kahdessa eri luokassa: kaupunki- ja maantieajo.

     

    City Safety -järjestelmällä varustettu Volvo XC60 kuului kaupunkiajoluokan kärkinimiin. Volvo V40, joka oli varustettu City Safety -järjestelmällä sekä törmäysvaroittimella, automaattisella täysjarrutuksella ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden havaitsemistoiminnolla, sai huipputuloksen maantieajoluokassa, joka käsittää ajamisen maantiellä kaupunkiajoa suuremmissa nopeuksissa. AEB-ohjelma integroidaan Euro NCAP:n arvosteluohjelmaan vuoden 2014 aikana.

     

    - Olemme iloisia, että suuret arvosteluinstituutit ovat ottamassa törmäyksenestotekniikoita testiohjelmiinsa. Tämä antaa kuluttajille paremman käsityksen automaattijarrutusjärjestelmien eduista. Se vauhdittaa myös näiden tekniikoiden yleistymistä, Thomas Broberg toteaa.

     

    V40 yhä ykkönen Euro NCAP:n testeissä

     

    Uusia Volvo -malleja ei ollut Euro NCAP:n testattavana vuonna 2013. Volvo V40 kuitenkin säilytti ennätyksensä vuodelta 2012. V40:llä on yhä hallussaan paras instituutin koskaan myöntämä kokonaistulos. V40 saavutti kaikkien aikojen korkeimmat pisteet jalankulkijoiden turvallisuudesta (88 prosenttia kokonaispisteistä). Katso video kolaritestistä.

     

    Volvon uraa uurtava työ jalankulkijoiden turvallisuudessa palkittiin vuoden 2013 Global NCAP -innovaatiopalkinnolla. Tunnustuksen vastaanotti professori Lotta Jakobsson, joka toimii Volvon turvallisuuskeskuksen teknisenä asiantuntijana. Palkintotilaisuus järjestettiin ESV-ajoneuvoturvallisuuskonferenssissa Soulissa, Etelä-Koreassa.

     

    V60 Plug-in Hybrid turvallisin sähkökäyttöinen auto

     

    Volvo V60 Plug-in Hybrid pitää edelleen hallussaan korkeinta sähkökäyttöisen auton saavuttamaa Euro NCAP -tulosta. Viisi tähteä vuoden 2012 testissä, johon kuului myös viisto etutörmäys nopeudessa 64 km/h, osoittavat, että V60 Plug-in Hybridin turvallisuus on samaa korkeaa tasoa kuin normaalin V60-mallin.

     

    Miljoona autoa automaattijarrutuksella

     

    Matalissa nopeuksissa toimiva City Safety -järjestelmä on vakiona kaikissa uusissa Volvo-malleissa kaikilla markkinoilla. Useimpiin Volvo-malleihin on myös saatavana muita hupputekniikoita, jotka tunnistavat vaaratilanteet, varoittavat niistä ja jarruttavat automaattisesti toisten ajoneuvojen, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kohdalla. Automaattijarrutusjärjestelmällä varustettujen Volvo-autojen myynti ohitti heinäkuussa miljoonan kappaleen rajapyykin. Tämä on jälleen yksi merkkipaalu, joka vahvistaa Volvon johtavaa asemaa ajoneuvoturvallisuudessa.

     

    - Useiden raporttien mukaan mullistavat automaattijarrutustekniikkamme auttavat pienentämään peräänajoriskiä yli 20 prosentilla, Thomas Broberg toteaa.

     

    Erinomainen tulos Ruotsissa

     

    Volvo suoriutui erinomaisesti ruotsalaisen vakuutusyhtiön, Folksamin, vuoden 2013 turvallisuusraportissa.

     

    Neljä Volvo-mallia – S60, V60, V70 ja S80 – olivat arvostelun kärjessä, ja seuraavaan ajoneuvoon oli peräti 12 prosentin etumatka. Volvo S60, V60, V70 ja S80 ovat lähes 60 prosenttia turvallisempia kuin keskivertoauto raportissa.

     

    Kaikki mallit Volvon nykyisessä tuotevalikoimassa saivat turvallisuussuosituksen Folksamilta. Tämän suosituksen saavuttamiseksi auton on oltava 40 prosenttia keskivertoautoa turvallisempi.

     

    - Olemme erittäin ylpeitä tuloksesta. Raportti perustuu onnettomuustietoihin ja tosielämän liikenneolosuhteisiin, jotka ovat aina olleet turvallisuustyömme lähtökohtia. Keskitymme osa-alueisiin, joilla uudet teknologiamme synnyttävät huomattavia tuloksia liikenteessä, Thomas Broberg kertoo.

     

    Volvon asiantuntijalle NHTSA-palkinto

     

    Anders Eugensson, Volvon turvallisuusstrategisti, on saanut erityistunnustuksen USA:n tieliikenneturvallisuushallinnolta (NHTSA). Palkinto luovutettiin 23. kansainvälisessä ajoneuvoturvallisuuskonferenssissa Soulissa, Etelä-Koreassa.

     

    9.1.2014

     

    Lisätietoja: Volvo Car Finland Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325 Korkearesoluutisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com www.volvocars.fi www.volvooceanrace.com www.volvoingolf.com

     

    Tämän lehdistötiedotteen kuvaukset ja tiedot koskevat Volvo Carsin kansainvälistä mallistoa. Kuvatut ominaisuudet voivat olla lisävarusteita. Ajoneuvojen tekniset tiedot voivat vaihdella maakohtaisesti ja muuttua ilman erillistä ilmoitusta.

    Volvo Car Group etenee vahvasti kohti visiotaan, jonka mukaan vuonna 2020 kukaan ei menehtyisi tai loukkaantuisi vakavasti uudessa Volvo-autossa. Vuonna 2013 huipputulokset puolueettomilta tutkimusinstituuteilta eri puolilta maailmaa vahvistivat, että Volvo on yhä huipulla, kun kyse on ajoneuvoturvallisuudesta.
    Takaisin