TURVALLISUUS
Onnettomuuksien
ehkäisy
Vähemmän onnettomuuksia tarkoittaa myös vähemmän loukkaantumisia.
Loukkaantumisten
ehkäisy
Turvallisuusjärjestelmä, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Rajojen
venyttäminen
Matkalla kohti turvallisempaa maailmaa.
Turvallisuus
ennen kaikkea
Turvallisuusinnovaatioiden historia.
LISÄTIETOJA
TAKAISIN
Elämän kiertokulku
Tutustu turvallisuusfilosofiamme elämänkaareen.
Ennaltaehkäisevät
turvajärjestelmät
Turvallisuus on onnettomuuksien ehkäisemistä eikä pelkkää projektioiden laskentaa.
Safety-
konseptiauto
Tutustu konseptiautoon, jonka avulla syntyi jopa 15 turvallisuusinnovaatiota.
Elämän kiertokulku
Volvon törmäystesti-tutkimuksen perustana on turvallisuusfilosofia, jota insinöörimme kutsuvat nimellä "elämän kiertokulku".
1 – Todelliset onnettomuudet
Volvo oli yksi niistä harvoista autonvalmistajista, jolla on oma liikenneonnettomuuksien tutkimusryhmä. Ryhmä on vuodesta 1970 alkaen tutkinut yli 40 000 onnettomuutta, joissa osallisena on ollut Volvo. Tieto säästää henkiä.
2 – Turvallisuusvaatimukset
Volvo on aina ollut johtava turvallisuusinnovaatioiden luoja, ja kaikki nykyaikaiset Volvot täyttävät tai ylittävät voimassaolevat autovalmistajille asetetut viranomaismääräykset.
3 – Tuotekehitys
Komponenttien, järjestelmien ja kokonaisten autojen kehittäminen tapahtuu tässä vaiheessa. Turvallisuussuunnittelijat ja asiantuntijat suorittavat laajoja tietokonesimulointeja. Jokaiselle Volvo-autolle suoritetaan normaalisti tuhansia törmäystestejä ja tietokonepohjaisia tutkimuksia mallin kehitystyön aikana.
4 –Testausta
Tämä on yksi kriittisimmistä työvaiheista mallin kehitystyön aikana, ja tämän vuoksi Volvo on tehnyt merkittäviä investointeja uudenaikaiseen Safety Centre -turvallisuuskeskukseen, jossa aitoja onnettomuuksia rekonstruoidaan ja simuloidaan laboratorio-olosuhteissa.
5 –Tuotanto
Kun testaus on suoritettu, uudet mallit ja turvallisuusinnovaatiot siirtyvät tuotantoon, minkä jälkeen ne suojaavat ihmisiä todellisissa olosuhteissa. Tämän jälkeen kiertokulku alkaa alusta.
Ennakoivat turvallisuus-
järjestelmämme
Volvolla on holistinen lähestymistapa suunnitteluun, joten turvallisuus ei ole pelkästään suojakehikon tai törmäysvyöhykkeiden suunnittelua, vaan pyrkimys suojata ihmisiä eri autoilutilanteissa. Tästä syystä suunnittelemme innovatiivisia ja ennaltaehkäiseviä turvajärjestelmiä, joiden avulla pyritään ehkäisemään onnettomuuksia jo ennen kuin ne syntyvät. Ydinajatuksena on sinun turvallisuutesi.
City Safety
City Safety -törmäyksenestotekniikka on Volvon ensimmäisenä kehittämä kaupunkiliikenneturvallisuutta parantava järjestelmä. Tämä lasertekniikkaa hyödyntävä järjestelmä valvoo edessä olevaa liikennettä alle 30 km/h:n nopeuksissa – se havaitsee väistämättömän törmäyksen ja jarruttaa automaattisesti sekä katkaisee polttoaineen syötön törmäyksen vaikutusten minimoimiseksi, jos kuljettaja ei jarruta.
Driver Alert –hälytys
Driver Alert Control herättää väsyneen tai herpaantuneen kuljettajan yli 65 km/h:n nopeuksissa. Järjestelmä havaitsee normaalista poikkeavan ajotavan valvomalla edessä olevaa tietä digitaalikameran lähettämien signaalien avulla ja tarkkailemalla samalla ohjauspyörän liikkeitä. Jos ajotavassa voidaan havaita väsymyksen tai herpaantumisen merkkejä, auto varoittaa kuljettajaa äänimerkillä ja mittaristoon tulevalla viestillä.
Jalankulkijoiden tunnistus ja automaattinen täysjarrutus
Volvon innovatiivinen jalankulkijoiden tunnistusjärjestelmä havaitsee auton eteen yllättäen siirtyvän jalankulkijan alle 35 km/h:n nopeuksissa. Se hälyttää kuljettajaa tuulilasiin heijastettavalla punaisella, vilkkuvalla varoitusvalolla sekä äänimerkillä, ja jos kuljettaja ei jarruta ajoissa, järjestelmä aktivoi täysjarrutuksen automaattisesti.
Safety Concept Car
Uusissa Volvoissa on yli 15 turvallisuusinnovaatiota, jotka esiteltiin ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten Safety Concept Car -autossa. Uudenaikaisen teknologian lisäksi se ennakoi Volvo C30 -mallin muotoilua. Konseptimallin suunnittelun lähtökohtana olivat henkilövahinkojen ehkäisy ja kuljettajan näkyvyyden parantaminen. Malli varustettiin läpinäkyvillä ikkunapilareilla, infrapunavaloon perustuvalla pimeänäköjärjestelmällä sekä istuinten, hallintalaitteiden ja poljinten automaattisella säädöllä kuljettajan oikean ajoasennon takaamiseksi.
LISÄTIETOJA
TAKAISIN
Tutustu
Lindaan
Tutustu törmäysnukkeen, joka uskoo olevansa raskaana.
Älykkäämpiä
törmäysnukkeja
Jopa törmäysnukkemme ovat tavallista älykkäämpiä.
Kolmen pisteen
turvallisuutta
Turvavyö
Katso, miksi annoimme pois yhden parhaimmista turvallisuusinnovaatioistamme.
Sähköautojen
turvallisuus
Tavoitteenamme on myös ehkäistä akuista syntyviä loukkaantumisia.
Tapaa Linda
Volvolle syntymätön lapsi on jo matkustaja. Tästä syystä Kööpenhaminassa sijaitseva Safety Research Centre -turvallisuuskeskuksemme suunnitteli Lindan – raskaana olevaa naista jäljittelevän törmäysnuken. Kerättyjen tietojen ansiosta automme ovat turvallisempia raskaana oleville naisille ja heidän korvaamattomalle kantamukselleen.
Älykkämpiä törmäysnukkeja
Käytämme erikokoisia mies-, nais- ja lapsinukkeja, joiden paino, koko ja mittasuhteet vastaavat tarkasti ihmisiä. Kun hidastusnopeuksia, siirtymiä ja muita onnettomuudessa ilmeneviä voimia mittaava uudenaikainen teknologia kootaan yhteen, tuloksena on älykäs törmäysnukke.
Kolmipisteturvavyö
Ennen vanhaan turvavyöt olivat yksinkertaisia lantiovöitä, joiden suojaava vaikutus oli rajallinen. Vuonna 1959 Volvon turvallisuussunnittelija Nils Bohlin keksi kolmipisteturvavyön, jollaiset löytyvät jokaisesta nykyaikaisesta autosta. Halusimme myös, että kaikki – eivät ainoastaan Volvo-kuljettajat – voisivat matkustaa turvallisemmin, joten emme patentoineet keksintöä.
Sähköautojen turvallisuus
Volvo Cars analysoi ja tutkii laajamittaisesti sähköautojen turvallisuutta. Edistyksellisten, automatisoitujen akunvalvontajärjestelmien ja akun tehokkaan koteloinnin sekä törmäyksenaikaisen suojauksen avulla saavutettava turvallisuus on korkeimmalla tasolla.
LISÄTIETOJA
TAKAISIN
Liikenneonnettomuuksien
tutkinta
Kun onnettomuus tapahtuu, ryhdymme tutkimaan siihen johtaneita syitä.
Volvo Cars
Safety Centre
Katso, miten autojen törmäykset pelastavat henkiä.
Volvo pelasti
henkeni -kerho
Tutustu ihmisiin, jotka ovat elämänsä velkaa Volvolleen.
Liikenneonnettomuuksien tutkimusryhmä
Volvo oli ensimmäinen autonvalmistaja, joka perusti oman onnettomuustutkimustyöryhmän. Perustamisestaan lähtien, vuodesta 1970, ryhmä on tutkinut yli 40 000 onnettomuutta, ja on saamansa tiedon perusteella kehittänyt mm. ainutlaatuisen WHIPS-suojajärjestelmän, joka on vähentänyt pitkäaikaisten niskan retkahdusvammojen syntymistä yli 50 prosenttia.
Volvon turvallisuuskeskus
Tieto säästää henkiä. Volvon ainutlaatuisessa, vuonna 2000 käyttöön ottamassa törmäysturvallisuuslaboratoriossa voimme tutkia ja rekonstruoida erilaisia liikenneonnettomuuksia, kuten henkilöautojen välisiä, henkilöautojen ja kuorma-autojen välisiä sekä henkilöautojen ja linja-autojen välisiä onnettomuuksia eri nopeuksilla ja törmäyskulmilla. Tämän merkittävän teknologisen investoinnin avulla voimme pelastaa henkiä.
The 'Volvo Saved My Life' Club
Emme ole sitoutuneet onnettomuuksien vähentämiseen vain tilastojen takia. Se liittyy äiteihin. Isiin. Lapsiin ja lastenlapsiin. Jokaiseen, joka matkustaa autolla. Volvo pelasti henkeni -kerho antaa kasvot teknologiallemme, suunnitteluponnistuksillemme ja jokaiselle ylityötunnillemme.
Jokainen näistä tarinoista yksistään tekee siitä sen arvoista.
The Bowles Family
Broken Arrow, Oklahoma
– Olin ajamassa urheilukeskukselle lentopalloharjoituksiin ja olin juuri kääntymässä vasempaan. Koko perhe oli kyydissä.
The Klein Family
Mission Viejo, California
– Osuimme vastaantulevaan auton etuosaan ja automme pyörähtivät ympäri törmäyksen voimasta, minkä jälkeen autojen perät osuivat toisiinsa... syöksyimme alamäkeen puiden ja pensaiden läpi.
Donelle Morris
Queens Creek, Arizona
– Jouduin vastaantulevien kaistalle ja osuin rekkaan... autoni pyörähti ympäri ja näin edessäni kuorma-auton ja perävaunun pyörähtävän kadulla.
MORE TRUE LIFE STORIES
http://www.volvocars.com/us/top/community/volvosavedmylife/Pages/default.aspx
LISÄTIETOJA
TAKAISIN
Turvallisuusajattelumme merkkipaalut
Turvallisuusinnovaatioiden historia
1944
Matkustamon teräksinen suojakehikko.
1944
Laminoidut tuulilasit vakiovarusteena 15 vuotta ennen lain voimaanastumista (Yhdysvalloissa).
1959
Kolmipisteturvavyöt vakiovarusteena ensimmäisenä maailmassa.
1960
Pehmustettu kojelauta
1964
Selkä menosuuntaan asennettava lastenistuin ensimmäisenä maailmassa.
1966
Törmäysvyöhykkeet edessä ja takana.
1967
Kolmipisteturvavyöt vakiovarusteena takaistuimen reunapaikoilla ensimmäisenä maailmassa.
1968
Etuistuinten niskatuet
1969
Itsekelautuvat etuistuinten turvavyöt.
1970
Onnettomuustutkimustyöryhmä.
1971
Turvavyömuistutin vakiovarusteena.
1972
Lapsilukot takaovissa.
1972
Itsekelautuvat turvavyöt takaistuinten reunapaikoilla.
1973
Kokoonpainuva ohjauspylväs.
1974
Energiaa sitovat puskurit.
1974
Eristetty, peräänajoilta suojattu polttoainesäiliö.
1978
Maailman ensimmäinen istuinkoroke.
1982
Laajakulmainen taustapeili.
1982
Raskaan liikenteen alle jäämisen estävät rakenteet etu- ja takaosassa.
1984
Lukkiutumattomat jarrut (ABS).
1986
Lisäjarruvalo takaikkunassa.
1986
Kolmipisteturvavyöt takakeskipaikalla ensimmäisenä maailmassa.
1987
Etuturvatyyny.
1990
Integroitu istuinkoroke takakeskipaikalla.
1991
Maailman ensimmäinen sivutörmäyksiltä suojaava SIPS-järjestelmä – 5 vuotta ennen määräysten voimaanastumista.
1991
Etuturvavöiden automaattinen korkeussäätö.
1993
Kolmipisteturvavyöt vakiovarusteena kaikilla istumapaikoilla.
1994
Sivuturvatyynyt uusissa malleissa ensimmäisenä maailmassa.
1997
ROPS-kierähtämissuojajärjestelmä.
1998
Niskan retkahtamisvammoilta suojaava WHIPS-järjestelmä ensimmäisenä maailmassa.
1998
Maailman ensimmäinen täyspitkä turvaverho.
2000
Turvaistuinten ISOFIX-kiinnitysjärjestelmä.
2000
Kaksivaiheiset etuturvatyynyt.
2000
Volvo Safety Center avataan.
2001
Volvo Safety Concept Car (SCC).
2002
Volvo XC90 -mallissa kierähtämiseltä suojaava ajonvakautus (RSC) gyroskoopilla ja DSTC-ominaisuuksilla.
2002
ROPS-kierähtämissuojajärjestelmä pitkäkestoisilla IC-turvaverhoilla kaikilla istuinriveillä, turvavöiden esikiristimet ja vahvistettu kattorakenne.
2002
Linda, raskaana oleva törmäysnukke.
2003
Maailman ensimmäinen uusi, patentoitu eturakenne.
2003
IDIS-järjestelmä (Intelligent Driver Information System).
2003
Takaturvavöiden muistutin.
2003
Bangkokin liikennetutkimusryhmä.
2004
Katvealueiden BLIS-tietojärjestelmä henkilöautoissa ensimmäisenä maailmassa.
2004
Vettä hylkivä lasi.
2005
Oviasenteiset turvaverhot (DMIC) ensimmäisenä maailmassa uudessa C70-mallissa.
2006
Törmäysvaroitin jarrutusominaisuuksilla.
2007
Kaksivaiheinen integroitu istuinkoroke lapsille soveltuvalla pitkäkestoisella IC-turvaverholla ja voimanrajoittimella ensimmäisenä maailmassa.
2007
Uusi, vahvempi kylkirakenne, jossa hyödynnetään erilaisia suurlujuusteräksiä.
2007
Driver Alert -hälytysjärjestelmä, joka sisältää tarkkaavaisuustason valvontaominaisuudet ja kaistavahdin.
2007
Törmäysvaroitin automaattisella jarrutustoiminnolla.
2007
Alcoguard.
2008
Maailman ensimmäinen kaupunkiliikenteen turvajärjestelmä, jonka avulla ehkäistään matalan nopeuden törmäyksiä vakiovarusteena XC60-mallissa.
2008
Visio 2020: vuoteen 2020 mennessä Volvo-autossa ei kuole tai loukkaannu kukaan.
2009
Uusi turvatyynyjärjestelmä vauvoille ja alle 12-vuotiaille lapsille.
2010
Jalankulkijoiden tunnistus ja automaattinen täysjarrutus ensimmäisenä maailmassa, esiteltiin S60- ja V60-malleissa.
LISÄTIETOJA
TAKAISIN