Lifestyle

Perhe lomamatkalla Euroopassa

Vilkkaita autobahneja, upeita viiniteitä ja vaihtuvia maisemia – kuukauden mittainen automatka Euroopan vuoden autoksi valitulla Volvo XC40:llä on unohtumaton kokemus.

teksti ja kuvat Nina Karlsson

 

Lokakuisena päivänä aloimme miettiä seuraavan kesän lomamatkaa. Päätimme lähteä automatkalle, jolloin saisimme suunniteltua perheellemme sopivimman reitin ja aikataulun. Jo matkan suunnittelu tuntui kiehtovalta. Ajaisimme Volvolla Ruotsin läpi Tanskaan ja sieltä Kölnin kautta Alsacen viinitielle. Kotiin palaisimme Saksan pikkukaupunkien kautta Travemündeen ja sieltä autolautalla Helsinkiin. Juhannuspäivän iltana mereltä käy tuuli, kun istumme Ruotsin-lautan kannella ja lapsi laskee liukumäkeä yhä uudelleen. Tunnelma on odottava; mitä kaikkea saammekaan kokea seuraavan neljän viikon aikana!  

Ensimmäinen etappimme on Vänern-järven rannalla sijaitseva Karlstad. Herättyämme jatkamme matkaa kohti Ruotsin länsirannikkoa. Pieni Fjällbackan kylä tunnetaan Camilla Läckbergin dekkareista, ja myös pittoreski Hunne­bostrand näyttää viehättävältä. Suuntaamme Volvon kuitenkin suosittuun Smögeniin, sillä haluamme nähdä ruotsalaisten rakastaman kesänviettopaikan.

– Olette onnekkaita, kun näette Smögenin näin hiljaisena, sanoo nainen suomea murtaen, kun kävelemme ravintoloiden ja pikkuputiikkien reunustamalla Smögenbrygganilla.

Melkein kilometrin mittainen rantalaituri täyttyy kesällä kiivaimpana sesonkina turisteista, mutta ainakin uinuvana Smögen on todellinen kesäparatiisi. Ravintoloissa tarjottavat raikkaat rapuherkut, jylhät kalliokävelyreitit ja lasten suojaisa uimaranta saavat meidät vielä joskus palaamaan tänne.

Hurautamme 130 kilometriä etelään, Göteborgiin. Otamme autosta vain tarvittavat laukut, sillä visiittimme Volvon kotikaupungissa ei ole pitkä. Jätämme osan tavaroistamme kätevästi lukittavan tavaratilan lattian alle. Värikkäät viirit ympäröivät kävelykatu Haga Nygatania, joka on täynnä pieniä kauppoja ja houkuttelevia kahviloita. Ajopäivinä vältämme turhaa istuskelua ja ostammekin jättimäiset korvapuustit mukaan, kun kiipeämme Skansen Kronanille. Kukkulalla olevalta linnoitukselta avautuvat mahtavat maisemat kaupungin yli. Jos ennen matkaa pohdimme, onko matkailussa ylipäätään mitään järkeä pienen lapsen kannalta, saamme unohtaa ajatuksen Linnéen kaupunginosassa sijaitsevassa isossa Slottskogen-puistossa. Lapsi viihtyy alueen leikkipuistossa tunteja. Hän on niin täynnä riemua kokeillessaan uusia laitteita ja ajellessaan erilaisilla mopoilla, että tuntuu jopa tarpeettomalta houkutella lasta viereiseen kotieläinpuistoon.

Lauantaiaamun lautta Tanskaan on täynnä, mutta onneksi olemme varanneet matkat etukäteen. Ajamme ulos laivasta Frederikshavnin satamassa ja huomaamme pian, että Tanska on täydellinen autoilijan kohde hyvine teineen ja opasteineen. Panoraamakatto on auki ja pehmeä tuuli tulvii takaistuimelle. Vajaan 200 kilometriä ajettuamme saavumme itäisessä Jyllannissa sijaitsevaan Århusiin. Noin 300 000 asukkaan kaupunki on juuri sopivan kokoinen autolla liikuttavaksi. Emme juutu keskustan ruuhkiin ja pääsemme nopeasti kaupungin kauneimmalle rannalle, Bellevue Strandille. Rannalta lähdemme historiallisiin maisemiin.

 

Tanskassa ajomatkat ovat lyhyitä ja alle kahdessa tunnissa olemme maan vanhimmassa kylässä, Ribessä. Kaupunki on tiivis ja parkkipaikkoja on rajoitetusti. Saamme erillisen parkkilisenssin vieraspysäköintiin majatalon pitäjältä. Autoja on parkkeerattu jokaiseen mahdolliseen väliin, mutta XC40:n 360°-kamera kuvaa pienen parkkitilan ylhäältä päin, joten ahtaaseenkaan tilaan pysäköinti ei tuota ongelmia. Ribestä reittimme vie Saksan Bremeniin ja sieltä edelleen Kölniin. Nopeista ohituksista huomaa heti, että olemme Saksan autobahnilla. Keskikaista ajaa tasaista 130 kilometrin tuntivauhtia, ja mukautuva vakionopeudensäädin tekee ajamisesta vaivatonta. Saavumme Kölnin eläväiselle asuinalueelle, Ehrenfeldiin. Kaupunkien ydinkeskustojen ulkopuolella majoittuminen automatkalla kannattaa, sillä halpojen dönerien lisäksi meitä hemmotellaan ilmaisella parkkipaikalla. Illalla haemme noutoruokaa ja istumme parvekkeella ihailemassa puiden yli kohoavia Kölnin tuomikirkon torneja.

1/4

Näpytämme Sensukseen seuraavan majapaikan, Strasbourgin. Tiedot seuraavista käännöksistä ilmestyvät ratin edessä olevaan digitaaliseen näyttöön. Takaistuimella saa keskittyä lukemiseen, kun kartturia ei tarvita. Ranskassa pähkäilemme pitkän tovin erilaisten parkkisäännösten kanssa. Päätämme viedä auton varmuuden vuoksi parkkihalliin. EU-kaupunki Strasbourg yllättää sympaattisuudellaan. Leipomo Patisserie Naegelin pitäisi kuulua jokaisen kaupungissa vierailevan listalle. ”Bonjour Madame”, kuuluu jo ennen kuin ehtii edes sisään astua. Mitä kakkuja ja leivoksia!

Alsacen viinitien, Route des vins d’Alsacen, kauniista maisemista pääsee nauttimaan heti Strasbourgin ulkopuolella. Volvo kulkee vaivattomasti muuttuvia teitä, ja kun Sensus Navigation ehdottaa uutta reittiä edessä olevan ruuhkan vuoksi, emme pahastu. Pienet kylät ja viiniviljelmät seuraavat toisiaan aina vain kauniimpina. Juuri Ranskassa tuntuu siltä, että tätä ei voisi kokea mitenkään muuten kuin autolla. Sen kyydissä kyliä kiertelemällä Alsacen maisemista saa ehdottomasti eniten irti. Meidän tukikohtamme on noin 250 asukkaan pieni Itterswiller. Suloisessa kukkien täyttämässä kylässä on useita eri viinintuottajia ja kolme ravintolaa. Istumme auringon polttamille penkeille ja maistamme ranskalaisia pehmeäkittisiä juustoja ja lasit kylmää aromaattista muscatia. Yhdistelmä on täydellinen. Edessä avautuvat kumpuilevat viiniviljelmät, joiden reunassa siintää taas seuraava kylä, joka on täynnä uusia viinintuottajia ja -puoteja.

Eteläisin piste on saavutettu, ja on aika kääntyä kohti kotia. Matkalla Lyypekkiin yövymme hurmaavassa Würzburgissa ja Saksan kauneimmaksi valitussa kylässä, Cellessä. Viimeinen ajopäivämme Lyypekkiin on lyhyt. Nautimme autoilun tuomasta vapaudesta ja pysähtelemme kylttien viitoittamille sunnuntaikirpputoreille. Lyypekki on paitsi viehättävä hansakaupunki, myös oikotie kotiin. Lautta Travemündestä Helsinkiin lähtee vain puolen tunnin ajomatkan päästä. Kuukauden matkanteon jälkeen kotiin palaaminen tuntuu aina hyvältä. Silti laivassa hyvin nukutun yön jälkeen emme olisi pahoillamme, jos voisimme taas ajaa kohti uutta kaupunkia.