Omistajuus

Esteetikon valinta maastoon

Valokuvaaja Harri Tarvainen reissaa työnsä puolesta Lapissa runsaasti, ja usein matkassa kulkee monenlaisen kaluston lisäksi myös Kaffe-koira. Jotta kaikki tarpeellinen mahtuu mukavasti kyytiin, Tarvainen päätti hankkia Volvo V60 Cross Countryn.

teksti Susanna Haanpää kuva Harri Tarvainen

 

Vaikka en oikeastaan ole mikään automies, olen kuitenkin aika merkkiuskollinen. Lapsuudenkodissani on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aina ollut Volvo, joten autovalinnoissani näkyy vanhempieni vaikutus, Harri Tarvainen hymyilee. Tärkeämpää on kuitenkin se, mitä auto hänelle mahdollistaa: 

 

– Se on väline, jolla pääsen luontoon niin töitteni kuin vapaa-aikanikin pariin. Valokuvaajana työskentelevä Tarvainen on erikoistunut outdoor-kuvaukseen ja etenkin lumilautailu- ja vapaalaskukuviin.

 

– Näiden lajien välineet kulkevat yleensä itsellänikin mukana. Lisäksi varsinaista kuvauskalustoa on runsaasti; kameroita, pienimuotoinen studio ja erilaisia jalustoja – tämän vuoksi tarvitsen autooni kunnollisen tavaratilan. Aiempaan autoon, vuonna 2009 hankittuun Volvo V50:een, oli tulossa lähes 400 000 kilometriä täyteen, ja Tarvainen alkoi harkita uuden Volvon hankintaa. V60 Cross Countrystä kuvat nähtyään Tarvainen laittoi auton tilaukseen ensimmäisten joukossa koeajamatta mallia lainkaan.

 

– Tuntui, että tässä on auto juuri minun tarpeisiini. Siksi odottavan aika tuntuikin pitkältä – kun sain alkukeväästä uuden Volvon käyttööni, en ole hetkeäkään katunut. Luonnollisesti ajo-ominaisuuksilla oli suurta merkitystä valintaan, sillä kuvausmatkat suuntautuvat yleensä Oulusta eri puolille Lappia.

 

– Kuvauskohteisiin on usein ajettava huonokuntoisia teitä, joten nelivedolle ja korkealle maavaralle oli todellinen tarve. Vuodessa Tarvaiselle kertyy 40 000 ajokilometriä, joten turvallisuuskin painoi autovalinnassa. 

 

– Pitkillä matkoilla turvallisuutta lisäävät törmäysvaroitin suurten eläinten varalta, automaattisesti kytkeytyvät pitkät valot ja kaistavahti. Yrittäjänä on mahtavaa, että käytössäni on myös Volvo On Call -palvelu, jonka avulla muun muassa käytän ajopäiväkirjaa ja laitan auton lämmityksen päälle etänä. Vaikka V60 Cross Countryn tavaratila on hulppean kokoinen, Tarvainen hankki lisävarusteena myös kattolaatikon. Sinne mahtuvat laskettelukamppeet, eivätkä ne vie tilaa takatilassa matkustavalta koiralta.

 

– Kattolaatikko on paitsi tilava, myös hyvän näköinen Volvoni katolla. Sitä paitsi kiharakarvainen noutajani, Kaffe, vie tavaratilasta yli puolet. Kaffe kulkee Tarvaisen mukana monilla työreissuillakin, ja toisinaan kaksikko yöpyy teltassa. Siispä majoituksenkin on syytä mahtua mukaan. Toisaalta myös auton ulkonäkö vakuutti: 

 

– Esteetikkona minua miellyttää autoni tyylikäs ulkomuoto ja tarkasti mietitty design niin sisällä kuin ulkonakin.

 

 

Nimi

Harri Tarvainen

 

Auto

Volvo V60 Cross Country

 

Top-3

1. Runsas tavaratila

2. Ajomukavuus nelivedon ja korkean maavaran myötä

3. Tyylikäs design sisä- ja ulkopuolella

1/3