S90

Huoleton pakettiratkaisu

Volvo Paketin kohtuullisella kuukausihinnalla hankittu upouusi Volvo on ollut Timo Virtaselle huoleton, mutta harkittu valinta.

teksti Tuija Holttinen kuva Mikko Nikkinen

 

Eläkkeelle jäänyt lappeenrantalainen myyntimies Timo Virtanen lähti auto-ostoksille paikallislehdessä olleen ilmoituksen innoittamana.

– Oli tarkoitus lähteä vain vähän katselemaan, jos vaikka olisi kahvitarjoilua. Kotiin tultiinkin sitten Volvo niin sanotusti takataskussa. Ei pitäisi koskaan lähteä näyteikkunaostoksille, Virtanen virnistää.

Todellisuudessa tämänkertainen ostos on osoittautunut varsin onnistuneeksi ratkaisuksi. Timo Virtanen sanoo olevansa erittäin tyytyväinen sekä autoon että ostotapahtumaan ja rahoitusmalliin. 

– Kaupanteossa kaikki sujui mallikkaasti. Minua palvellut osaava automyyjä hoiti kaiken hienosti, meillä synkkasi hyvin, ja auton luovutuskin tapahtui tyylikkäästi. Itsekin myyntialalla olleena osaan arvostaa sujuvaa palvelua.

Uusi S90 on Virtasen ensimmäinen Volvo. Ensimmäisten kuukausien ajojen jälkeen hän ihmettelee, miten ylipäänsä on viitsinyt aiemmin pienemmillä autoilla ajaakaan. – Tämä on iso auto, mutta olen iso kaveri itsekin. Ensimmäistä kertaa autossa on mukava tunne siitä, etteivät kyynärpäät ole koko ajan kiinni ikkunoissa, vaan mahdun kunnolla olemaan. Virtanen kehuu autonsa liikkuvan sulavasti ja olevan erittäin helppo sekä mukava matkakumppani. 

– Tämä kulkee hyvin miellyttävästi myös kaupunkiympäristössä, eikä mitään hankaluuksia ole ollut. Virtanen on esimerkki autoilijasta, joka ei halua laittaa isoa rahasummaa kiinni autoon, mutta arvostaa silti turvallista ja hyvää ajokokemusta. Siksi häntä miellyttää kuukausittainen kohtuullinen Volvo Paketti -hinta. Sen turvin voi huolettomasti ajaa uudella autolla, jonka voi kolmen vuoden päästä lunastaa itselle niin halutessaan. 

– Sitten ollaan taas uuden asian edessä ja katsotaan, miten edetään. Nyt ainakin tuntuu, että tämä oli hyvä ratkaisu, Virtainen toteaa tyytyväisenä. Valitsemansa Volvo Paketin mukainen varustelu on Virtaselle riittävä: – Autosta löytyy kaikki, mitä tällainen vähän varttuneempi nuorimies tarvitsee – ja suurin piirtein kaikki on myös tarpeellista. Tuore Volvo -kuski pitää uutuusarvoa autonsa yhtenä merkittävänä ominaisuutena. 

– Jokaisen pitäisi saada kokea se tunne, kun saa ihan tuliterän auton ajettavakseen. Nyt ajoa on vasta vajaat 2 000 kilometriä takana, ja meillä on yhteisiä kilometrejä edessä vielä paljon.