Palvelut

Innostus autoihin syttyi pikkupoikana

Kuopion Avain Vaunun omamekaanikko Miska Siekkinen innostui moottoriajoneuvojen korjaamisesta ja rakentelusta jo alle kouluikäisenä. Miehen ensimmäisiä korjauskohteita olivat mopot ja peltoauto.

teksti Tuomas I. Lehtonen kuva Miikka Tikka

 

Kuopion Avain Vaunussa omamekaanikkona työskentelevä Miska Siekkinen innostui autoalan hommista jo ennen aapisen avaamista. Kipinä erilaisten moottorikäyttöisten ajopelien korjaamiseen ja rakenteluun syntyi isoveljen puuhia seuratessa. 

– Olin alle kouluikäinen, kun aloin seurata silloin jo aikuistuneen isoveljeni hommia. Hän harrasti autojen ja kaksipyöräisten korjailua ja rakentelua. Veljeäni ei haitannut, että olin hänen puuhiaan seuraamassa. Hän myös opetti minua tekemään asennustöitä. Ensimmäisten kouluvuosien aikana Siekkinen alkoi korjata omatoimisesti mopoja. Autojen korjailun hän aloitti isompana alakoululaisena saatuaan peltokäyttöön soveltuvan auton. Pihtiputaalla varttuneen Siekkisen perhe asui maatilalla, jonka pihapiiriin kuului tilava konehalli. Lämpimissä hallitiloissa asennushommia pystyi tekemään vuoden ympäri.

– Vanhempani tukivat harrastustoimintaamme vahvasti. He olivat myös valmiita rahoittamaan tekemistä, Siekkinen kiittelee.

Kun peruskoulu jäi taakse, Siekkinen suuntasi kaverinsa kanssa opiskelemaan Nivalaan Pohjois-Pohjanmaalle. Kotitilalta koululle oli ajomatkaa 80 kilometriä, joten nuoren miehen piti muuttaa omilleen asumaan. Autonasentajaksi valmistumisensa jälkeen Siekkinen työskenteli kolme vuotta asennushommissa Haapajärvellä. Kuopion Avain Vaunuun Siekkinen siirtyi kolme ja puoli vuotta sitten.

– Tulin taloon juuri siinä vaiheessa, kun Avain Vaunussa otettiin omamekaanikko-toimintamalli käyttöön. Pidän siitä, että työpäivät ovat vaihtelevia ja saan suunnitella itse päiväohjelmani. Siekkinen kertoo, että perushuoltojen tekeminen vie suurimman osan työajasta, mutta välillä pääsee tekemään myös haastavampia vianetsintähommia. 

– On palkitsevaa, kun hankalalta tuntuvaan ongelmaan löytää ratkaisun, hän myhäilee. Volvon teknologia kehittyy ripeästi. Viimeinen suurempi mallistouudistus käynnistyi uuden XC90-mallin myötä neljä vuotta sitten. Nyt Volvon kaikki automallit ovat uudistuneet niin teknisten ominaisuuksiensa kuin muotoilunsakin osalta. Samalla myös autojen huoltoihin ja vikojen diagnosointiin liittyvät käytännöt ovat uudistuneet. Jotta omamekaanikon osaaminen pysyy ajan tasalla, tietotaitoa on päivitettävä jatkuvasti. Siekkinen kertoo käyvänsä Volvo Carsin järjestämissä koulutuksissa Helsingissä, ja vuosittain koulutuspäivä kertyy noin 10–15. 

– Koulutukset tuovat mukavaa vaihtelua arkeen. Koulutusympäristö on toimiva ja kouluttajat ovat päteviä. On myös mukava päästä vaihtamaan näkemyksiä kollegoiden kanssa.



Siekkisen vinkit kesäautoiluun

:: Tarkasta, että kesärenkaissa on yli 4 millimetriä kulutuspintaa ja renkaiden ikä on alle kuusi vuotta – valmistuspäivämäärä on merkitty renkaan kylkeen. Vanhetessaan kumimateriaali kovettuu ja ajo-ominaisuudet muuttuvat. Jos renkaat ovat kuluneet epätasaisesti, tarkastuta aurauskulmat Volvo -huollossa.
:: Tarkasta rengaspaineet säännöllisesti ja käytä valmistajan suosittelemia paineita. Näin varmistat auton turvallisen ajokäytöksen myös vaaratilanteissa.
:: Huollata ilmastointilaite vähintään kahden vuoden välein. Ilmastointihuolto ei kuulu perushuolto-ohjelmaan, mutta se voidaan toteuttaa määräaikaishuollon yhteydessä.
:: Talvikauden jälkeen auto kaipaa huolellista pesua, jotta suola, piki, hiekka ja muut epäpuhtaudet eivät aiheuta koriin korroosiota. Auto on tärkeätä myös vahata tai käsitellä kestopinnoitteella maalipinnan suojaamiseksi. Kesäkaudella auto pitäisi pestä 1–4 viikon välein, jotta lika ei pääse pinttymään auton ulkopintoihin.