Tapahtumat

Volvoja kesän 2018 Pori Jazzissa

Volvoilla festivaaleille saapuvat saavat pysäköidä ilmaiseksi Pori Jazzin omilla parkkialueilla. Palin Oy toimittaa myös autot festivaalijärjestäjän käyttöön.

kuva Pori Jazz / Samuli Pentti

 

Palin Oy:n toimitusjohtaja Petri Arvon mukaan Pori Jazz on kansainvälisenä tapahtumana monin tavoin hieno yhteistyökumppani, joka sopii loistavasti Volvon kohderyhmille. Volvoilla festivaaleille saapuvat saavat pysäköidä ilmaiseksi Pori Jazzin omilla parkkialueilla. Palin Oy toimittaa myös autot festivaalijärjestäjän käyttöön.
 
– Volvoja tarvitaan festivaalialueella ja erityisesti artistikuljetuksiin. Määrä vaihtelee hieman, mutta yleensä meiltä on toimitettu 25–30 autoa Pori Jazzeihin. Vastineena Palin Oy sekä erityisesti Volvo saavat laajaa näkyvyyttä ja esittelypisteitä festivaalien yhteyteen. Viime vuonna Volvo XC60 esiteltiin varsinaisen festivaalialueen sisällä, eikä pääportilla kuten aiemmin. Nyt kaavaillaan, että koko jazzkatu siirrettäisiin tulevana kesänä ensimmäistä kertaa Etelärannasta Kirjurinluodolle. 
 
– Tätä suunnitellaan vielä, mutta mikäli tämä toteutuu, pitää Volvonkin esittelypistettä katsoa uudestaan. On hienoa, että festivaali uusiutuu ja muuttaa myös muotoaan, Arvo sanoo. Pori Jazz järjestetään tulevana kesänä 53. kertaa.  14.–22. heinäkuuta järjestettävän Pori Jazzin pääesiintyjiä ovat muiden muassa Alanis Morrissette, Nick Cave ja Burt Bacharach. Viime vuoden Pori Jazzin maksullisissa tapahtumissa oli noin 59 000 kävijää. Festivaalialueella käy useita satoja tuhansia vieraita vuosittain.