Volvo jatkaa suomalaisten eniten arvostamana auto-alan brändinä Taloustutkimuksen ja Alma Median Brändien arvostus 2022 -tutkimuksen mukaan. Volvo oli arvostetuin auto-alan brändi tutkimuksessa myös edellisenä vuonna 2021.
Brändien arvostus 2022 -tutkimuksessa selvitettiin kaikkiaan 67 tuoteryhmän ja 585 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa. Tutkimus toteutettiin touko-kesäkuussa 2022 nettikyselynä ja sen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset.
Kuluttajat arvioivat Suomen tunnetuimpia tuotemerkkejä antamalla tuntemilleen brändeille arvosanan sen mukaan, kuinka paljon he kyseistä merkkiä arvostavat, käyttävät ja kuinka todennäköisesti he suosittelisivat sitä muille. Tutkimuksessa huomioitiin mielipiteet myös merkkien vastuullisuudesta, hintatasosta ja vastineesta rahalle. Uutena osa-alueena arvioitiin brändimielikuvaa sekä kuluttajahintojen muutoksen vaikutusta ostokäyttäytymiseen.