Ympäristöfilosofia

Volvo Car Corporation työskentelee jatkuvasti turvallisempien ja tehokkaampien tuotteiden ja ratkaisujen kehittämiseksi negatiivisen ympäristövaikutuksen vähentämiseksi.
Intro Miljö

Ympäristöstä huolehtiminen on eräs Volvo Cars -yhtiön ydinarvoista ja se ohjaa kaikkea toimintaa. Ympäristötyö lähtee auton koko elinkaaresta ja ottaa huomioon sillä olevan ympäristövaikutuksen, suunnittelusta romutukseen ja kierrätykseen. Volvo Cars -yhtiön perusperiaatteena on, että jokaisella käyttöön otettavalla uudella tuotteella pitää olla pienempi ympäristövaikutus kuin tuotteella, jonka se korvaa.

Volvon tekemän ympäristötyön eräs tulos ovat tehokkaammat ja vähemmän saastuttavat Drive-E-voimansiirrot. Volvo huolehtii myös matkustusympäristöstä – Volvon sisäilma esimerkiksi on ilmastointilaitteen ansiosta ulkoilmaa puhtaampaa.

Volvonne täyttää tiukat kansainväliset ympäristövaatimukset. Kaikkien Volvon valmistusyksiköiden pitää olla ISO 14001 -sertifioituja, mikä tukee järjestelmällistä työtä toiminnan ympäristökysymysten kanssa. Tämä johtaa jatkuviin parannuksiin vähenevän ympäristövaikutuksen suhteen. ISO-sertifikaatin omaaminen tarkoittaa myös, että voimassa olevia ympäristölakeja ja määräyksiä noudatetaan. Volvo asettaa lisäksi vaatimuksia sille, että myös yhteistyökumppanit täyttävät nämä vaatimukset.

Polttoaineenkulutus

Koska suuri osa auton kokonaisympäristövaikutuksesta syntyy sitä käytettäessä, painopiste Volvo Cars -yhtiön ympäristötyössä on polttoaineenkulutuksen, hiilidioksidipäästöjen ja ilman muiden epäpuhtauksien vähentämisessä. Volvon autoilla on omissa luokissaan kilpailukykyinen polttoaineenkulutus. Pienempi polttoaineenkulutus antaa yleisesti pienemmät hiilidioksidi-kasvihuonekaasun päästöt.

Myötävaikuttaminen parempaan ympäristöön

Energiatehokas ja polttoainetta säästävä auto ei tarkoita vain pienempiä ympäristövaikutuksia, vaan myös pienempiä kustannuksia auton omistajalle. Kuljettajana on helppo itse vähentää polttoaineenkulutusta ja siten sekä säästää rahaa että myötävaikuttaa parempaan ympäristöön – tässä muutamia ohjeita:

  • Suunnitelkaa tehokas keskinopeus. Yli 80 km/h:n (50 mph) ja alle 50 km/h:n (30 mph) ajonopeudet lisäävät energiankulutusta.
  • Noudattakaa Huolto- ja takuukirjan suosittelemia auton huolto- ja hoitovälejä.
  • Välttäkää joutokäyntiä – sammuttakaa moottori joutuessanne odottamaan pidempään. Ottakaa huomioon paikalliset määräykset.
  • Ajomatkan suunnittelu - monet tarpeettomat pysähtymiset ja epätasainen nopeus lisäävät polttoaineenkulutusta.
  • Jos auto on varustettu moottorinlämmittimellä*, käyttäkää sitä ennen kylmäkäynnistystä – se parantaa käynnistyskykyä sekä vähentää kulumista kylmällä säällä ja moottori saavuttaa normaalin toimintalämpötilansa nopeammin, mikä laskee kulutusta ja vähentää päästöjä.

Muistakaa käsitellä ympäristölle vaarallisia jätteitä, kuten esim. akkuja ja öljyä ympäristöystävällisellä tavalla. Neuvotelkaa korjaamon kanssa, jos olette epävarma, kuinka tämän tyyppinen jäte pitää hävittää – suosittelemme valtuutettua Volvon teknistä palvelua.

Noudattamalla näitä neuvoja voidaan rahaa ja maailman voimavaroja säästää sekä auton kestävyyttä pidentää. Lisätietoa ja neuvoja: ks. Eco guide, Polttoainetaloudellinen ajo ja Polttoaineenkulutus.

Tehokas pakokaasunpuhdistus

Volvonne on valmistettu konseptin "Puhdas sisältä ja ulkoa" mukaisesti – konseptin, joka käsittää puhtaan matkustamoympäristön ja erittäin tehokkaan pakokaasunpuhdistuksen. Useissa tapauksissa pakokaasupäästöt ovat paljon voimassa olevien normien alapuolella.

Puhdas ilma matkustamossa

Matkustamon suodatin estää pölyn ja siitepölyn pääsyn matkustamoon ilmanoton kautta.

Ilmanlaatujärjestelmä Interior Air Quality System (IAQS)* varmistaa, että sisään tuleva ilma on puhtaampaa kuin ilma ulkona liikenneympäristössä.

Järjestelmä puhdistaa matkustamon ilman epäpuhtauksista, kuten hiukkaset, hiilivedyt, typpioksidit ja maanpinnan otsoni. Jos ulkoilma on saastunutta, ilmanotto suljetaan ja ilmaa kierrätetään uudelleen. Tällainen tilanne voi syntyä esim. vilkkaassa liikenteessä, jonoissa tai tunneleissa.

IAQS on osa Clean Zone Interior Package (CZIP) -järjestelmää*, joka käsittää myös toiminnon, joka saa puhaltimen käynnistymään avattaessa auton lukitus etäavaimella.

Sisusta

Volvon sisustuksessa käytettävä materiaali on tarkoin valittua ja sen on testattu olevan viihtyisää ja miellyttävää. Jotkin yksityiskohdat on tehty käsin, esim. ohjauspyörän saumat ommellaan käsin. Sisätila on tarkistettu, ettei se eritä voimakasta tuoksua tai aineita, jotka aiheuttaisivat ongelmia joutuessaan tekemisiin esim. voimakkaan lämmön tai valon kanssa.

Volvon korjaamot ja ympäristö

Säännöllisellä huollolla luotte edellytykset autonne pitkälle käyttöiälle ja pienelle polttoaineenkulutukselle. Siten myötävaikutatte myös puhtaampaan ympäristöön. Kun annatte Volvon teknisen palvelun hoitaa autonne huollon ja hoidon, siitä tulee Volvon järjestelmän osa. Volvo asettaa vaatimuksia sille, kuinka korjaamotilojen pitää olla suunniteltuja, jotta estetään jätteiden ja päästöjen joutuminen ympäristöön. Korjaamohenkilöstöllä on tiedot ja työkalut, joita tarvitaan hyvään ympäristöstä huolehtimiseen.

Kierrätys

Koska Volvo toimii elinkaarinäkökulman perusteella, on myös tärkeää, että auto kierrätetään ympäristön kannalta oikealla tavalla. Melkein koko auto voidaan kierrättää. Auton viimeistä omistajaa pyydetään ottamaan yhteys jälleenmyyjään sertifioidulle/hyväksytylle kierrätyslaitokselle opastusta varten.

  1. * Valinnais-/lisävaruste.

Asiaan liittyvät asiakirjat