Kuljettajan huomion herpaantuminen

Kuljettaja on vastuussa omasta ja auton matkustajien turvallisuudesta sekä omalta osaltaan muiden tieliikenteessä olevien turvallisuudesta. Tähän vastuuseen kuuluu myös huomion herpaantumisen välttäminen siten, että kuljettaja ei tee toimenpiteitä, jotka eivät liity auton käsittelyyn liikenteessä.

Uusi Volvonne on tai voi olla varustettu monipuolisilla viihde- ja kommunikaatiojärjestelmillä. Sellaisia ovat esimerkiksi handsfree-toiminnolla varustetut matkapuhelimet, navigointijärjestelmät ja äänentoistojärjestelmät useine toimintoineen. Lisäksi mukana saattaa olla muita kannettavia elektronisia viihdelaitteita. Oikealla ja turvallisella tavalla käytettyinä ne voivat monipuolistuttaa ajokokemusta. Väärällä tavalla käytettyinä ne voivat haitata kuljettajan huomiokykyä.

Volvo haluaa varmistaa ajamisen turvallisuuden joka tilanteessa ja siksi annamme tällaisista laitejärjestelmistä tiettyjä varoituksia. Älkää koskaan käyttäkö tällaisia laitteita tai auton muita toimintoja siten, että ne häiritsevät auton turvallista ajamista. Huomiokyvyn menetys voi johtaa vakaviin onnettomuuksiin. Tämän yleisen varoituksen lisäksi haluamme antaa seuraavia neuvoja autossa käytettävien uusien toimintojen suhteen:

 Varoitus

  • Älkää koskaan käyttäkö matkapuhelinta ajon aikana pitämällä sitä kädessänne. Joillakin alueilla matkapuhelimen käyttäminen on kuljettajalta kielletty auton ollessa liikkeellä.
  • Jos autossa on navigointijärjestelmä, matkasuunnitelman saa tehdä tai sitä saa muuttaa vain auton ollessa pysäköity.
  • Älkää koskaan ohjelmoiko äänentoistojärjestelmää auton liikkuessa. Ohjelmoikaa radion pikavalinnat auton ollessa pysäköity ja käyttäkää ohjelmoituja pikavalintoja, jotta radion käyttäminen on nopeampaa ja helpompaa.
  • Älkää käyttäkö kannettavaa tietokonetta tai kämmentietokonetta auton liikkuessa.

Asiaan liittyvät asiakirjat