Et voi katsoa tätä sisältöä, koska et joko ole asentanut Adobe Flash Player -ohjelmaa tai selaimesi JavaScript ei ole käytössä.

LIIKKELLE LÄHTÖ

Uusi pieni ihminen on saapunut maailmaan. Sinun elämääsi. Se on useimmille jännittävä ja taianomainen kokemus – vaikkakin uudet rutiinit saattavat välillä tuntua ylitsepääsemättömiltä. Siksi kannattaa jo etukäteen suunnitella kotimatka vauvan kanssa.

ALOITA

Istuimet ja vyöt

Turvallisuustiede

Volvon ratkaisut

TURVALLINEN JA VAKAA

Vauvasi tarvitsee heti alusta lähtien huolellisesti kiinnitetyn ja oikeaoppisesti selkä menosuuntaan asennetun oman istuimen. Valitsemastasi tyypistä riippuen vauva saa kasvaa jopa 9–18 kuukauden ikäiseksi ennen kuin turvaistuin on vaihdettava suurempaan. Kun lapsi on kasvanut niin isoksi, että hänen päänsä ulottuu istuimen yläreunan tasolle tai sen yli (riippuen siitä, onko istuimessa kuomua), on aika vaihtaa suurempaan.

PAINAVA PÄÄ, HEIKKO NISKA

Vastasyntyneen pää paina jopa puolet hänen kokonaispainostaan. Suhteessa liian suuri pää sekä kehittymättömät niskanivelet, -lihaksisto ja nivelsiteet tekevät vauvan niskasta todellisen heikon kohdan. Mikäli vauva on kasvot menosuuntaan nokkakolarin tapahtuessa, hänen vartalonsa liikettä estää turvavyö, kun taas pää liikkuu eteenpäin rasittaen kaulaa. Kolarin vakavuudesta ja lapsen koosta riippuen tämä rasitus voi johtaa loukkaantumiseen. Tämän takia vastasyntyneen vauvan tulee aina matkustaa autossa selkä menosuuntaan.

TURVAKAUKALOT JA TURVAISTUIMET

Volvo on yksi harvoista autonvalmistajista, joka suunnittelee autoihinsa varta vasten räätälöityjä ja testattuja vauva- ja lastenistuimia. Tarjoamme varusteita, jotka sopivat lasten erilaisiin tarpeisiin vauvasta 12-vuotiaiksi. Tässä esitellyt Child Safety –lisävarusteet sopivat seuraavan ikäisille ja kokoisille lapsille: Ikä: syntymästä 9–12-kuukauden ikään. Paino: enintään 13 kg.

Selkä menosuuntaan asennettava istuin toimii ylimääräisenä turvakehikkona ja auttaa vähentämään törmäysvoimien vaikutusta.

Istuin pienimmille lapsille, jotka painavat enintään 13 kg. Istuin voidaan kiinnittää auton turvavöiden tai ISOFIX-kiinnikkeiden avulla.

SULJE

Muista

Kaikkien lasten täytyy istua asianmukaisesti turvattuina. Aina.

Muista

Poista paksut vaatteet, jotta turvavyö kiristyy riittävästi mahdollisimman lähelle lapsen vartaloa.

Riisu kuumat vaatteet lapselta ennen istuimeen kiinnittämistä, ettei lapselle tule liian kuuma ja sen seurauksena nestevajaus.

Älä istuta lasta liian kauaa, vaan pidä taukoja usein ja ota lapsi syliisi tai anna hänen loikoilla tasaisella alustalla auton ollessa pysäköitynä.

Selkä menosuuntaan asennetussa istuimessa matkustavan lapsen loukkaantumisriski onnettomuuden tapahtuessa on 90% pienempi kuin ilman turvavöitä matkustavan.

Tiukkoja tosiasioita

Tiukkoja tosiasioita

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Turvallisuus on aina ollut kaikkea Volvon toimintaa ohjaava perusperiaate.

Lasta ei saa koskaa istuttaa etumatkustajan istuimella mikäli turvatyyny on aktivoitu.

Pienten lasten tulisi matkustaa selkä menosuuntaan asennetussa istuimessa niin pitkään kuin mahdollista, ainakin nelivuotiaiksi saakka.

Volvo aloitti lapsiturvallisuuden tutkimisen 1960-luvun alussa. Selkä menosuuntaan asennettava lastenistuin esiteltiin vuonna 1972.

Volvo jatkaa lapsiturvallisuuteen liittyvää kehitystyötään, mistä hyvä esimerkki on uuden Volvo V70 –mallin innovatiinen kaksitasoinen integroitu lasten turvaistuin.

Seuraava

VOLVO LISÄVARUSTEET

Peili

Auttaa sinua pitämään lastasi silmällä hänen istuessaan selkä menosuuntaan asennetussa istuimessa takaistuimella.

Aurinkosuoja

Helposti säädettävissä suojaamaan auringolta.

Puuhakassi

Mukana mukiteline ja monta käytännöllistä säilytyslokeroa.

Potkusuoja

Varustettu taskuilla lelujen ja muiden pikkutavaroiden säilyttämistä varten.

Leikkipöytä

Saatavana auton vöillä kiinnitettävään, 3-18 kg painoisille lapsille tarkoitettuun ei-ISOFIX turvaistuimeen.

Sulje

Katso video

MENU

VOLVO LISÄVARUSTEET

TAKAISIN

OHITA INTRO

Säädettävä turvaistuin (9–25 kg)

Turvakaukalo

Turvakaukalo on suunniteltu pienimmille lapsille, jotka painavat enintään 13 kg.

Se on mukava ja topattu istuin, jota on helppo kantaa mukana.

Se kiinnitetään auton turvavöillä istumapaikalle, jossa ei ole aktiivisia turvatyynyjä.

Erillisen ISOFIX-alustan avulla turvakaukalo voidaan myös kiinnittää ISOFIX-kiinnikkeisiin.

ISOFIX-kiinnikkeiden ansiosta istuin on helppo kiinnittää autoon ja irrottaa autosta.

Lisäksi se varmistaa, että turvaistuin on kiinnitetty oikein päin selkä menosuuntaan.

Itse asiassa sitä ei voida kiinnittää väärin päin, sillä se hyödyntää auton ISOFIX-kiinnikkeitä.

Lisäksi ISOFIX-alustassa oleva merkki varmistaa, että istuin on tukevasti kiinnitetty.

Meillä kaikilla on voimakas halu suojella lapsiamme.

Se on vaisto, joka syntyy rakkaudesta.

Tämä auto törmää hetken päästä 64 km tuntinopeudella

suoraan kiinteään esteeseen.

Autossa on kaksi lasta,

toinen on 18 kuukautta vanha ja toinen kolmivuotias.

Minun henkilökohtainen kiinnostukseni aihetta kohtaan alkoi, kun

sisareni oli raskaana. Aloin kysellä kysymyksiä kuten

Miten tehokas turvavyö on raskauden aikana.

Missä turvavyön tulisi kulkea ja miten se vaikuttaa äitiin ja lapseen onnettomuudessa

Tämä 18 kuukautta vanha lapsi osallistuu törmäystestiimme.

Se on yksi testinukeistamme, jonka mittasuhteet on laskettu hyvin tarkasti.

Vastataksemme näihin kysymyksiin rakensimme Lindan.

Volvon ensimmäisen tietokonemallin raskaana olevasta testinukesta.

Oletamme, että tulevaisuudessa

Linda vastaa moniin samantyyppisiin kysymyksiin kuin minun asettamani.

Koe oli erittäin onnistunut.

Kaikki näyttäisi osoittavan, että autossa olevat lapset ovat täysin vahingoittumattomia.

Selkä menosuuntaan asennettu istuin autossa on turvallisin paikka matkustaa.

Volvo on tutkinut yli 35.000 onnettomuutta

ja ainoastaan yhtä tapausta lukuunottamatta yksikään lapsi ei ole kuollut selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa.

Mutta se mitä tällä hetkellä tiedämme on, että on välttämätöntä käyttää turvavyötä

raskauden aikana koko ajan – ja käyttää sitä oikein.

Olkahihnan tulee kulkea rintojen välistä vatsan sivulle ja

lantiovyön tulee olla mahdollisimman alhaalla vatsan alapuolella,

vasemman ja oikean lantioluun varassa.

Selkä menosuuntaan asennettavat istuimet ovat turvallisimpia. Lasten tulisi matkustaa selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista,

ainakin 3-4-vuotiaiksi.

Kun lapsi kasvaa liian isoksi,

hänen on aika siirtyä istumaan lapsityynylle kasvot menosuuntaan.

Lantiovyön tulee kulkea mieluummin lantion tai reisien

kuin vatsan yli, ja olkavyön pitää kulkea olkapään yli, jotta lapsi istuisi mahdollisimman turvallisesti.

Mutta on tärkeää muistaa, että

pelkkä tieto ei riitä pelastamaan henkiä.

On tärkeää, että vanhemmat noudattavat tutkimuksiemme perusteella

laadittuja ohjeita suojatakseen lapsiaan.

Vain silloin ohjeilla on merkitystä.

Nykyaikaisten, täsmällisten testien ja huolellisen ennakkosuunnittelun

ansiosta vastuun kantaminen on helppoa.

TIETO SÄÄSTÄÄ HENKIÄ

NOKKAKOLARI 64 KM/H NOPEUDESSA

TIETO SÄÄSTÄÄ HENKIÄ

LOTTA: LOTTA JAKOBSSON, FIL.TRI TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ, VOLVON TURVALLISUUSKESKUS

NOKKAKOLARI 64 KM/H NOPEUDESSA

LAURA KVARNSTRAND

LOTTA JAKOBSSON, FIL.TRI

TURVALLISUUDEN TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ, VOLVO

BIOMEKANIIKKA OHJAA VOLVOJA