Kamera- ja tutkayksikön rajoitukset

Kamera- ja tutkayksiköllä on tiettyjä rajoituksia, mikä myös rajoittaa yksikön käyttämiä toimintoja. Kuljettajan on oltava tietoinen esimerkiksi seuraavista rajoituksista:

Yhteisiä rajoituksia kameran ja tutkan toiminnassa

Yksikkö tukossa

P5-1507-City Safety, windscreen camera
Merkitty alue tulee puhdistaa säännöllisesti ja pitää vapaana tarroista, esineistä, aurinkokalvoista yms.

Kamerayksikkö on sijoitettu tuulilasin yläosan sisäpuolelle, yhdessä auton tutkayksikön kanssa.

Älkää sijoittako, liimatko tai asentako mitään tuulilasin ulko- tai sisäpuolelle eikä kamera- ja tutkayksikön eteen tai ympärille, koska tällöin kamera- ja tutkapohjaisiin toimintoihin saattaa tulla häiriöitä. Toiminnot saattavat heikentyä, sulkeutua kokonaan tai toimia väärällä tavalla.

Korkeat lämpötilat

Matkustamon lämpötilan ollessa korkea kamera- ja tutkayksikkö saattaa kytkeytyä tilapäisesti pois päältä noin 15 minuutin kuluttua moottorin käynnistyksestä elektroniikan suojaamiseksi. Kun lämpötila on laskenut riittävästi, kamera- ja tutkayksikkö käynnistyy uudelleen automaattisesti.

Vaurioitunut tuulilasi

 Huomio

Mikäli toimenpiteisiin ei ryhdytä, kamera- ja tutkayksikköä käyttävien kuljettajan tukijärjestelmien suorituskyky voi huonontua. Toiminnot saattavat heikentyä, sulkeutua kokonaan tai toimia väärällä tavalla.
Jotta tutkayksikköä käyttävät kuljettajan tukitoiminnot eivät toimi virheellisesti, seuraavia ohjeita on noudatettava:
  • Jos tuulilasiin jonkin kamera- ja tutkayksikön "ikkunan" eteen tulee halkeama, naarmu tai kiveniskemä, joka on kooltaan n. 0,5 x 3,0 mm (0,02 x 0,12 in.) tai suurempi, on otettava yhteyttä korjaamoon1 tuulilasin vaihdattamista varten.
  • Volvo suosittelee, että kamera- ja tutkayksikön edessä olevan alueen halkeamia, naarmuja tai kiveniskemiä ei korjata, vaan koko tuulilasi on vaihdettava.
  • Ottakaa ennen tuulilasin vaihtoa yhteyttä korjaamoon1 varmistaaksenne, että oikea tuulilasi tilataan ja asennetaan.
  • Vaihdon yhteydessä on asennettava saman tyyppiset tai Volvon hyväksymät tuulilasinpyyhkimet.
  • Tuulilasin vaihdon yhteydessä kamera- ja tutkayksikkö on kalibroitava uudelleen korjaamolla1 auton kaikkien kamera- ja tutkapohjaisten järjestelmien toiminnan varmistamiseksi.

Tutkaa koskevia muita rajoituksia

Auton nopeus

Tutkayksikön kyky havaita edellä oleva ajoneuvo heikkenee huomattavasti, jos kyseisen ajoneuvon ajonopeus eroaa paljon oman auton nopeudesta.

Rajoittunut näkökenttä

Tutkayksikön näkökenttä on rajoittunut. Tietyissä tilanteissa ei toista ajoneuvoa havaita tai havaitseminen tapahtuu odotettua myöhemmin.

P5-1507-Adaptie Cruise Control, radar sensor field of vision
Tutkayksikön näkökenttä
  1. P5-Icon red circle 1Tutkayksikkö voi joskus voi havaita lähellä olevan ajoneuvon myöhään - esim. sellaisen, joka ajaa oman autonne ja edessä olevan ajoneuvon väliin.
  2. P5-Icon red circle 2Pienet ajoneuvot, esim. moottoripyörät tai ajoneuvot, jotka eivät aja kaistan keskellä, voivat jäädä havaitsematta.
  3. P5-Icon red circle 3Kaarteissa tutkayksikkö voi havaita muun ajoneuvon kuin mitä otaksutaan tai kadottaa havaitun ajoneuvon näkyvistään.

Matalat perävaunut

P5-1507-Adaptiver Cruise Control, radar limitations when towing
Matala perävaunu tutkan katvealueella

Tutkayksikön voi olla vaikea tai mahdoton havaita myös matalia perävaunuja – siksi kuljettajan täytyy olla erityisen tarkkaavainen ajaessaan matalan perävaunun takana mukautuvan vakionopeudensäätimen* tai Pilot Assist* -järjestelmän ollessa aktivoitu.

Kameraa koskevia muita rajoituksia

Alentunut näkyvyys

Kameroilla on rajoituksia, jotka muistuttavat ihmisen silmän vastaavia, eli ne "näkevät" huonommin esim. kovassa lumi- tai vesisateessa, tiheässä sumussa tai voimakkaassa pöly- tai lumituiskussa. Sellaisissa olosuhteissa kameratunnistimen toiminnot voivat rajoittua voimakkaasti tai deaktivoitua tilapäisesti.

Voimakas vastavalo, heijastukset ajoradassa, likainen tienpinta tai epäselvät ajokaistan sivumerkinnät voivat voimakkaasti rajoittaa toimintoa, kun kameraa käytetään lukemaan ajorataa, havaitsemaan jalankulkijoita, pyöräilijöitä, suurikokoisia eläimiä ja muita ajoneuvoja.

Pysäköintiapukameraa* koskevia muita rajoituksia

Sokeat sektorit

P5-1617-Park Assist Camera 360, all camera views
Kameroiden näkökenttien välillä on "sokeita" sektoreita.

Pysäköintiapukameran 360°:n näkymässä* voi este/kohde "kadota" yksittäisten kameroiden välisissä liittymissä.

 Varoitus

Huomatkaa, että vaikka kuvasta näyttäisi olevan suhteellisen pieni osa poissa näkyvistä, suhteellisen suuri sektori voi olla piilossa ja esteet voivat siksi jäädä huomaamatta, ennen kuin auto on hyvin lähellä estettä.

Valaistusolosuhteet

Kamerakuvaa säädetään automaattisesti vallitsevien valaistusolosuhteiden mukaan. Kuva voi siksi vaihdella hieman valonvoimakkuuden ja laadun suhteen. Huonot valaistusolosuhteet voivat heikentää kuvanlaatua.

 Huomio

Polkupyöräkannattimet tai muut taakse asennetut lisävarusteet voivat peittää kameran näkyvyyden.
  1. 1 Suosittelemme valtuutettua Volvon teknistä palvelua.
  2. * Valinnais-/lisävaruste.