Turvatyynyt

Auto on varustettu useilla eri turvatyynyillä kuljettajan ja matkustajien suojaamiseksi.

 Huomio

Tunnistimet reagoivat eri tavoin riippuen törmäystapahtumasta ja siitä, käytetäänkö turvavyötä vai ei. Koskee kaikkia turvavyöpaikkoja.

Siksi saattaa syntyä onnettomuustilanteita, joissa vain toinen (tai ei kumpikaan) turvatyyny aktivoituu. Tunnistimet tunnistavat autoon kohdistuneen törmäyksen voimakkuuden ja sopeuttaa sitten toimenpiteen tämän mukaisesti siten, että mitään turvatyynyä ei laukaista tai yksi tai useampi turvatyyny laukaistaan.

 Varoitus

Turvatyynyjärjestelmän ohjausyksikkö on sijoitettu keskikonsoliin. Jos keskikonsoli on kastunut vedestä tai muusta nesteestä, irrottakaa käynnistysakulle menevät johtimet. Älkää yrittäkö käynnistää autoa, koska turvatyynyt voivat laueta. Käyttäkää hinausautopalvelua. Volvo suosittelee, että se kuljetutetaan valtuutettuun Volvon tekniseen palveluun.

Lauenneet turvatyynyt

Jos jokin turvatyynyistä on lauennut, suositellaan seuraavaa:
  • Kuljetuttakaa auto hinausautolla. Volvo suosittelee, että se viedään kuljetusautolla valtuutettuun Volvon tekniseen palveluun. Älkää ajako autolla, jonka turvatyynyt ovat lauenneet.
  • Volvo suosittelee, että valtuutetun Volvon teknisen palvelun annetaan hoitaa auton turvajärjestelmän komponenttien vaihto.
  • Hakeutukaa lääkäriin tarvittaessa.

 Varoitus

Älkää koskaan ajako, jos jokin turvatyyny on lauennut. Tämä saattaa vaikeuttaa auton hallintaa. Myös muut turvajärjestelmät voivat olla vaurioituneita. Turvatyynyjen laukeamisessa purkautuvan savun ja pölyn voimakas altistus voi aiheuttaa ärsytystä/vahinkoa iholle tai silmiin. Ärsytyksen syntyessä pese kylmällä vedellä. Myös nopea täyttyminen yhdessä tyynymateriaalin kanssa voi aiheuttaa ihoon hiertymiä ja palovaurioita.