Lasten turvallisuuden edelläkävijä.

Olemme olleet lasten turvallisuuden edelläkävijöitä jo 1960-luvulta lähtien.

Vuonna 1964 Volvo Cars testasi maailman ensimmäisen turvaistuimen prototyyppiä.

1964 – ensimmäisen turvaistuimen prototyypin testaaminen

Harva ihminen on pelastanut yhtä monia ihmishenkiä kuin Volvon insinööri Nils Bohlin – hän nimittäin lisäsi kolmipisteturvavyöt PV544-tuotantosarjaan. On arvioitu, että siitä lähtien ne ovat pelastaneet jo yli miljoona ihmishenkeä. Volvo Cars antaa kaikkien hyötyä patentoimastaan keksinnöstä.

Ensimmäinen lasten turvallisuutta varten suunniteltu turvavaruste.

1967 – ensimmäinen lasten turvavaruste

Muistatko kuvat ensimmäisistä astronauteista makaamassa raketissa selällään, jotta heidän kehoihinsa laukaisussa kohdistuvat voimat eivät kasvaisi liian suuriksi? Sama ajatus on myös ensimmäisinä autoalalla kehittämiemme selkä menosuuntaan asennettavien lastenistuinten takana: voimien tasaaminen ja vammojen minimoiminen.

Vuonna 1972 Volvo Cars lanseerasi alan ensimmäisen selkä menosuuntaan asennettavan turvaistuimen.

1972 – selkä menosuuntaan asennettava turvaistuin

Vuonna 1972 lanseerasimme ensimmäisen turvaistuimemme – ensimmäisenä autonvalmistajana maailmassa. Istuimen selkä oli menosuuntaan, se oli suunniteltu jakamaan törmäyksen aiheuttamat voimat ja se sopi enintään noin kuusivuotiaille lapsille.

Vuonna 1975 Volvo Cars julkisti selkä menosuuntaan asennettavien lastenistuinten toisen sukupolven.

1975 – toisen sukupolven turvaistuin

Vuonna 1975 julkistimme selkä menosuuntaan asennettavan turvaistuimen toisen sukupolven. Edeltäjänsä tavoin se oli suunniteltu jakamaan törmäyksestä aiheutuvat voimat vammojen minimoimiseksi. Uudentyyppinen istuin kiinnitettiin hihnoilla istuinrakenteeseen, mikä teki siitä ensimmäistä sukupolvea joustavamman ja helppokäyttöisemmän.

Vuonna 1978 Volvo julkisti maailman ensimmäisen turvakorokkeen.

1978 – ensimmäinen turvakoroke

Vuonna 1978 Volvo Cars toi markkinoille maailman ensimmäisen turvakorokkeen lapsille, jotka olivat liian suuria selkä menosuuntaan asennettavaan turvaistuimeen. Turvakoroke asetti lapsen optimaaliselle korkeudelle, jotta turvavyö tarjoaisi mahdollisimman paljon suojaa, ja loi samalla uudet kansainväliset turvallisuusstandardit lasten turvallisuudelle.

Volvo Cars julkisti toisen sukupolven turvakorokkeensa vuonna 1985.

1985 – toisen sukupolven turvakoroke

Vuonna 1985 julkistimme turvakorokkeesta päivitetyn version, jossa oli mukavuutta parantava vaahtomuovipehmuste ja irrotettava selkänoja autoihin, joissa ei ollut pääntukea. Turvakoroke nosti lapsen ylemmäs, jotta lantiovyö asettui alemmas lantion kohdalle ja olkavyö olkapään keskitasolle.

Volvo Carsin kolmannen sukupolven turvaistuin lanseerattiin vuonna 1986.

1986 – kolmannen sukupolven turvaistuin

Vuonna 1986 esittelimme selkä menosuuntaan asennettavan turvaistuimen kolmannen sukupolven. Istuimessa oli uraauurtavia kiinnitysratkaisuja, jotka ovat käytössä vielä tänä päivänäkin, kuten tukijalka takaistuinasennusta varten, joka hyväksyttiin vuonna 1990. Istuinta kehitettiin käytettäväksi myös Yhdysvaltojen markkinoilla, missä se olikin saatavilla muutaman vuoden ajan.

Volvo Cars esitteli täysin uuden, irrotettavalla selkänojalla varustetun turvaistuimen vuonna 1989.

1989 – täysin uusi turvakoroke

Vuonna 1989 Volvo Cars julkisti täysin uudistetun, kolmannen sukupolven turvakorokkeen. Siinä oli uudistetut vyönohjaimet ja päivitetty, irrotettava ja korkeussäädettävä selkänoja. Selkänojan sivupääntuki paransi käytännöllisyyttä ja käyttömukavuutta.

Volvo Carsin vuonna 1990 lanseeraama integroitu turvakoroke oli ensimmäinen laatuaan maailmassa.

1990 – integroitu turvakoroke

Volvo Carsin vuonna 1990 julkistama integroitu turvakoroke oli ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Se tarjosi sisäänrakennettua turvaa vähintään neljävuotiaille lapsille. Yhdessä auton vöiden kanssa suunniteltu koroke tarjosi ensiluokkaista mukavuutta ja turvallisuutta. Se esiteltiin Volvo 850- ja 900-sarjoissa kätevän taittomekanismin kera.

Volvo Carsin vuonna 1994 julkistama neljännen sukupolven selkä menosuuntaan asennettava turvaistuin.

1994 – neljännen sukupolven turvaistuin

Vuonna 1994 lanseerasimme neljännen sukupolven turvaistuimen, jossa oli parannettu pään ja sivutörmäyksen suoja. Se oli kevyempi ja helpompi kuljettaa, ja siinä oli uusi tuki vauvoja varten.

Vuonna 1995 Volvo Cars lanseerasi integroidut turvakorokkeet takaistuimen ikkunapaikoille.

1995 – takaistuinten tuplakorokkeet

Vuonna 1995 Volvo julkisti ensimmäiset integroidut lasten turvakorokkeet takaistuimen ikkunapaikoille. Uusi esiin ponnahtava malli oli saatavilla Volvo S40 -autoon.

Vuonna 2000 Volvo Cars lanseerasi maailman ensimmäisen selkä menosuuntaan asennettavan ISOFIX-istuimen.

2000 – selkä menosuuntaan asennettava ISOFIX-turvaistuin

Volvo on edelläkävijä ulosajokolaritestauksessa. Tällaiset törmäykset johtuvat usein väsymyksestä, huonoista sääoloista tai kuljettajan huomion herpaantumisesta. Keskityimme pitämään auton matkustajat tiukasti paikallaan kiristämällä turvavöitä. Lisäksi lisäsimme istuimiin ainutlaatuista energiaa absorboivaa materiaalia selkärankavammojen lieventämiseksi.

Britax Baby Safe ISOFIX vauvoille lanseerattiin vuonna 2005 yhteistyössä Volvo Carsin kanssa.

2005 – uudet ISOFIX-istuimet Britaxin kanssa

Uudet selkä menosuuntaan asennettavat ISOFIX-istuimet kehitettiin yhteistyössä Britaxin kanssa: Britax Baby Safe ISOFIX vauvoille ja Britax Fixway ISOFIX suuremmille lapsille neljään ikävuoteen asti.

Volvo Carsin vuonna 2007 lanseeraama maailman ensimmäinen sisäänrakennettu 2-vaiheinen turvakoroke.

2007 – kaksivaiheinen sisäänrakennettu turvakoroke

Maailman ensimmäinen integroitu turvakoroke, jossa oli kaksi istumiskorkeutta kasvaville lapsille. Se mahdollisti paremman istuma-asennon lapsen pituuden mukaan. Ominaisuus esiteltiin Volvo V70- ja XC70-malleissa lapsille mukautettujen turvavöiden esikiristimien ja voimanrajoittimien kanssa.

Vuonna 2009 Volvo Cars esitteli lastenistuinten uuden sukupolven.

2009 – turvaistuimien uusi sukupolvi

Olemme keränneet onnettomuustietoja 1970-luvulta lähtien, koska haluamme ymmärtää paremmin, mitä törmäyksessä tapahtuu matkustajan koosta, sukupuolesta tai ruumiinrakenteesta riippumatta. E.V.A.-hankkeessa loimme turvallisuustutkimuksestamme digitaalisen kirjaston, jota kuka tahansa voi käyttää helposti. Kaikkien turvallisuuden parantamiseksi.

Volvo Carsin kehittämä maailman ensimmäinen ilmatäytteinen turvaistuinkonsepti.

2014 – ilmatäytteinen turvaistuinkonsepti

Haluamme välittää vahvan viestin ylinopeuden vaaroista, joten vuonna 2020 alensimme kaikkien uusien autojemme huippunopeuden arvoon 180 km/h. Tämä esimerkki osoittaa, miten voimme vastuullisella toiminnalla tukea fiksumpaa ajokäyttäytymistä ja auttaa vähentämään liikenteen kuolonuhrien määrän nollaan.

Volvo Carsin Excellence-turvaistuinkonsepti vuodelta 2015.

2015 – Excellence-turvaistuinkonsepti

Sisäänrakennettu selkä menosuuntaan asennettava turvaistuinkonsepti suunniteltiin nimenomaan XC90 Excellence -autoa varten. Turvaistuinkonsepti kääntyi ja lukittui paikalleen etumatkustajan paikalla, mikä helpotti lapsen nostamista istuimeen ja pois. Se mahdollisti myös lapsen katsekontaktin takamatkustajiin, minkä lisäksi istuimen sivulla ja alaosassa oli säilytystilaa.

Vuonna 2016 julkistettu uusi Volvo Cars -turvaistuin.

2016 – Volvo Carsin uusi turvaistuinsarja

Haluamme välittää vahvan viestin ylinopeuden vaaroista, joten vuonna 2020 alensimme kaikkien uusien autojemme huippunopeuden arvoon 180 km/h. Tämä esimerkki osoittaa, miten voimme vastuullisella toiminnalla tukea fiksumpaa ajokäyttäytymistä ja auttaa vähentämään liikenteen kuolonuhrien määrän nollaan.

Volvo Carsin selkä menosuuntaan asennettavan lastenistuimen kääntöominaisuus helpottaa istuimen käyttöä.

2019 – uusi kääntöominaisuus

Volvo Carsin selkä menosuuntaan asennettavien turvaistuinten uusin tulokas suunniteltiin helpottamaan elämääsi. Se sisälsi kääntötoiminnon, jonka avulla istuinta voi kääntää 90 astetta ovea kohti, mikä helpotti lapsen asettamista ja kiinnittämistä istuimeen.

Harmaa turvavyö, jonka solkeen on kaiverrettu teksti "Since 1959".

Turvallisuutta vuosikymmenten ajan.

Vuodesta 1927 lähtien olemme suunnitelleet autoja, jotka asettavat ihmiset etusijalle.

Lapsi istuu Volvon lastenistuimessa ja katsoo ulos

Lapsiturvallisuus

Pyrimme jatkuvasti innovoimalla parantamaan lastesi turvallisuutta autoissamme, jopa ennen heidän syntymäänsä.

Kuvatut ominaisuudet ja tuotteet eivät välttämättä ole saatavilla kaikilla markkina-alueilla eivätkä ne välttämättä sisälly vakiona kaikkiin tyyli- ja moottorivaihtoehtoihin.