Vaativaan matkaan tulee suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella, mikä on tavallaan hieman ironista, sillä vuonna 1973 seilattu kaikkien aikojen ensimmäinen Ocean Race syntyi pubissa lyödyn vedon pohjalta.
90-luvun lopulla Volvo Group (johon myös Volvo Cars tuolloin kuului) hankki tapahtuman itselleen ja toimi kisan isäntänä vuoteen 2018 asti. Vaikka kisan omistaja tämän jälkeen vaihtui, Volvo Carsin panostus kisaan on ja pysyy: olemme vuoden 2023 kisan johtavia kumppaneita.
Perustamisestaan lähtien Ocean Racen painopisteenä on ollut valtamerten kestävä kehitys niin tapahtuman toteuttamisen kuin sen yhteydessä jaettavan tiedonkin suhteen, mikä ei ole mikään pikkujuttu tämän kokoluokan tapahtumalle. Lisäksi pysähdysten aikana järjestetään Ocean Summit -tapaamisia, joissa keskustellaan keinoista parantaa valtamerten kuntoa, ja veneitä itsessään hyödynnetään valtamerten tilaa käsittelevässä tieteellisessä tutkimuksessa. One Blue Voice -kampanja pyrkii edistämään yleismaailmallisten valtamerioikeuksien julistusta. Kampanjan tavoitteena on kerätä allekirjoituksia sähköiseen vetoomukseen, joka esitellään yhdessä YK:n yleiskokouksen kanssa New Yorkissa syyskuussa 2023.
Vetoomuksen yhteydessä esitellään joukko luonnosteltuja periaatteita, jotka tarjoavat selkeitä polkuja ja toimia valtamerten tilan parantamiseksi. Näiden periaatteiden takana on 12 Ocean Race Summit -tapaamista. Ne on luotu edistämään muutosta ja aikaansaamaan käytäntöjä valtameriemme suurimpin ongelmiiin.
Ei ole mikään salaisuus, että Volvo Cars on sitoutunut kestävään tulevaisuuteen, onhan tavoitteemme olla täysin sähköinen yritys vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä. Siksi Volvo Cars järjestää jokaiseen yhdeksään pysähdyspaikkaan interaktiivisen toimipisteen, jossa esittelemme uusimpia autojamme ja kerromme yrityksemme sähköisestä tulevaisuudesta ja kestävästä kehityksestä kaikille kävijöille.
